| takaisin |
|
seuraava |
|
|
| takaisin |
|
seuraava |
|
|
Näemme aivoillamme
Ihminen ei näe silmillään, vaan aivoillaan.
Silmät ovat vain "mekaaniset" linssit. Varsinainen, enemmän tai vähemmän, tietoinen näköhavainto tapahtuu aivoissamme.
Kiehtovaa ja samalla pelottavaakin: näemme sen mitä kuvittelemme näkevämme. Aivomme suhteuttaa näköhavainnot arvosidonnaisesti tajunnassamme jo olevaan informaatioon, elämänhistoriamme ja kokemustemme aarrearkkuun ja "peilaa" saatua informaatiota sitä vastaan.
Tietoisuutemme tulkitsee saatua informaatiota suhteessa elämänpiiriämme ympäröivään todellisuuteen, määrittelee sen arvon ja merkityksen, suhteuttaa sen kokonaisuuteen, ikäänkuin rakentaen ja täydentäen tietoisuuden palapeliä pienistä informaation palasista.
Ymmärrämme merkkejä ja niiden välittämiä merkityksiä, mikäli ne ovat meille jo entuudestaan riittävän tuttuja, aiemmin koettuja, arvotettuja ja normitettuja.
Outojen ja vieraiden merkkien merkitys jää väistämättä kokijalle enemmän tai vähemmän epäselväksi, arvailujen varaan, aivan kuten tyystin ventovieras kieli kirjoitettuna. Havainnoijalle saattaa käydä kuten vitsissä, jossa kukaan kuulijoista ei ymmärtänyt kansantalouden viisauksia esittänyttä vaalipuhujaa ... paitsi osuuskaupan hoitaja, ja hänkin ymmärsi väärin.
Elokuvakokemus on aina väistämättä erittäin subjektiivinen, koska elokuvaa katsoessamme katsomme omaa itseämme, omaa tunnehistoriaamme, arvojamme sekä normejamme. Valkokankaan huikean informaatiotulvan ääressä ymmärrämme tutut merkit suhteessa elämänkokemuksiimme, meille vieraiden merkkien ja niiden merkitysten jäädessä hämärän peittoon.
Osittain tästä syystä hakeudumme herkemmin meille entuudestaan tutun elokuvamerkkikielen pariin, katsoen kuvia elämästä ja maailmasta, jonka koemme riittävän tutuksi ja ymmärrettäväksi.
Valtavasta merkkitulvasta johtuen elokuva vaatii katsojalta paljon. Hyvä kuvakielen lukutaito sekä hyvä empatiakyky edesauttaa elokuvan sisäistämistä.
Aivomme - ja siten aistimme - reagoivat valppaammin uuteen kuin aiemmin koettuun tietoon. Uusi informaatio on uutinen, vanha tieto vanhanen.
Ihmisellä on kaksi erillistä näkökeskusta aivojen takaosassa.
Näkökeskukset saavat hieman erilaista informaatiota, jonka ne jakavat keskenään.
Tehdyt havainnot edistävät mielikuvan muodostumista havaitusta. Havainnoissa yhdistämme tutut merkit tuttuihin merkityksiin.
Kaksi kuulokeskustamme vaihtavat myös keskenään erilaista informaatiota. Kuulokeskukset vaihtavat informaatiota myös näkökeskusten kanssa. Aivomme muodostaa visuaalisia mielikuvia kuuloaistimuksista. Siksi elokuvissa myös äänen merkitys korostuu.