| takaisin |
|
seuraava |
|
|
Yllä oleva kaavio on julkaistu APAn eli Amerikan psykologien liiton lehdessä englanninkielisenä versiona.
| takaisin |
|
seuraava |
|
|
Ongelma: este vai mahdollisuus?
Kun puhumme ongelmanratkaisusta liittyy siihen keskeisesti neljä tärkeää tekijää:
- henkilö, jolla on ongelma
- ongelma sinänsä
- ongelman ja ko. henkilön välinen vuorovaikutus sekä
- ratkaisu.
Henkilö, jolla on ongelma
Jos ja kun ihmiselämässä ei ole mahdollista saavuttaa täydellisyyttä, olemme jokainen väistämättä jossakin suhteessa ratkaisuvajeisia eteemme tulevien haasteiden, mahdollisuuksien tai pulmatilanteiden - joita ongelmiksikin kutsutaan - kohdalla, ainakin jossakin pisteessä ratkaisuyritystämme.
Elämä on jatkuvaa kasvua, alituisia pieniä askelia tuntemattomaan, uuden löytämistä ja kohtaamista, siihen sopeutumista ja tarjoutuvien mahdollisuuksien luovaa hyödyntämistä sekä niiden ymmärtämistä ja niistä opin ottamista vastaisuuden varalle.
Uuden kohtaaminen vaatii uskallusta. Voimme olettaa, että mitä perusturvallisemmasta ja kokemusrikkaammasta lähtökohdasta ihminen ponnistaa eteenpäin, sitä luottavaisemmin mielin hän kykenee kohtaamaan myös uusia haasteita.
Tässä suhteessa ongelmat muistuttavat ensialkuun vieraita ihmisiä: tuntemattomia, erilaisia, outoja ja joskus jopa pelottaviakin, kunnes heihin tutustuu lähemmin sekä oppii tuntemaan heitä paremmin. Ajan oloon vieraista tulee tuttuja, opimme tuntemaan heidän ominaisuuksiaan sekä persoonallisia piirteitään paremmin ja koemme heidät turvallisina, riittävän hyvin ennustettavina.
Mitä suurempi taipumus ihmisellä on ratkaisuvajeeseen sekä luovan ongelmanratkaisun käyttämättä jättämiseen, sitä todennäköisemmin hän tulee törmäämään elämänpolullaan esteisiin, hidasteisiin ja haittoihin. Ja sitä todennäköisemmin hän juuttuu ongelmavyyhteihin kuin kärpänen hämähäkin seittiin.
Kun puhumme ongelmista, keskeistä roolia näyttelee niiden "uhriksi" joutuneen ihmisen enemmän tai vähemmän suuri ongelmien ratkaisuvaje. Puutteellisen tai vaillinaisen ratkaisukyvyn myötä vaikeudet tuppaavat kasaantumaan ja ajan myötä invalidisoimaan ko. henkilön toimintakykyä entistä enemmän.
Ongelman ja ko. henkilön välinen vuorovaikutus
Tämä on olennaista ja keskeistä:
- jo pelkästään normaalin, tavallisen elämän harmaan arjen sekä iloisen harmaan juhlan pyörittäminen kuluttaa elinvoimia ja energiaa
- mitä enemmän ihmisellä on ylimääräisiä huolia ja murheita tai ratkaisemattomia pulmia, sitä enemmän elämänenergiaa häneltä kuluu
- ja mitä enemmän ylimääräiset tekijät kuluttavat elämänenergiaa, sitä vähemmän sitä jää muun elämän pyörittämiseen
- aivan kuten reilusti ylipainoisen on hankalampi laihduttaa liikuntaa lisäämällä ja syötyä kalorimäärää pienentämällä kuin lievästi ylipainoisen ihmisen, joka kykenee liikkumaan kevyemmin ja jonka päivittäinen kaloritarve on pienempi
- ratkaisemattomat ongelmat ajavat vähitellen parasiittiseen syöksykierteeseen johtavaan noidankehään: ne nakertavat pala palalta kohteensa hupenevaa energiavarastoa ja vähitellen lamaavat tämän kyvyn pyörittää tavallista arkea, normaalia elämää (mitä se sitten lieneekään)
- lopulta vaikeuksiin kaulaansa myöten vajonnut ihminen ei enää selviydy kuiville omin avuin
Symbolisesti siis hieman vastaava tilanne kuin "huonotuurisen" uhkapelurin painajaisessa: vekseli pyörii nopeammin kuin akseli eli varallisuutta kuluu enemmän kuin sitä tulee. Käteisvarojen huvettua haihtuu realisoitavissa oleva omaisuus ja lopulta päälle kaatuu ylipääsemätön velkakierre.
Ratkaisuvajeeseen liittyy yleensä keinottomuutta, kokemuksen puutetta ja uskalluksen, rohkeuden puutetta.
Eteemme avautuu psykiatrisessa hoidossa varsin tuttu ilmiö: jotkut ihmiset ikään kuin ajautuvat kerta toisensa jälkeen ongelmallisiksi kokemiinsa tilanteisiin. Joskus taustalla kummittelee liiankin dogmaattinen elämänasenne, jolloin ihmiseltä tuntuu puuttuvan tarvittavaa luovuutta ja elastisuutta sekä kykyä oppia aiemmista kokemuksista ja katsoa maailmaa sekä mahdollisuuksia eri näkökulmasta. Määrätyssä pisteessä henkilö vaan tuntuu juuttuvan junan tavoin tietylle raiteelle ja ajautuu kerta toisensa jälkeen kohti vääjäämättömästi edessä olevaa umpikujaa tai seinää.
Joskus taustalta saattaa löytyä regressiota ja/tai halua saada vaikeuksien avulla huomiota. Ongelmat voidaan nähdä myös kuin nuotiopuina terapiassa: mikäli toisella tai molemmilla osapuolilla on tarve viipyä nuotion äärellä, lisätään puita (=ongelmia) nuotioon. Joskus ongelmat voivat olla myös kommunikaatiota, keino hakea empaattista huomiota ja huolenpitoa. Toisaalta kannattaa huomioida, että perinteinen psykiatrinen koneisto on edelleenkin rakennettu käynnistymään ja saamaan polttoaineensa ongelmista, ilman niitä ei muodostu hoitosuhdetta.
Ongelma sinänsä
Useimmiten arkisen elämän ongelmat muistuttavat pienen pieniä keijuja ja menninkäisiä. Niitä esiintyy likimain joka puolella arjessa ja niitä ratkotaan kuin puolihuomaamattomasti, pienin ponnistuksin ja sen suurempaa huomiota niihin kiinnittämättä.
"Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee", todetaan vanhassa englantilaisessa sananlaskussa. Kokemukset, haasteet ja vaikeudet kasvattavat ihmisestä taitavamman elämänpolun vaeltajan.
Arjen pienistä pulmista, keijuista ja menninkäisistä saattaa silti kasvaa salakavalasti pikku piruja ja hirviöitä, jotka tekevät elämästämme raskaan ja uuvuttavan. Joskus ongelma voi tulla massiivisena ja yllättäen kuin salamanisku taivaalta. Kuka tahansa meistä luhistuu riittävän suuren taakan tai esteen alla. Jopa rautakankikin taipuu riittävän suuren voiman puristuksessa.
Mitä suuremmasta ongelmasta on kyse, sitä todennäköisemmin ihminen hyötyy ulkopuolisesta avusta ongelmanratkaisussaan. Aivan kuten urheilija hyötyy taitavasta valmentajasta.
Ratkaisu
Koettujen ongelmien suhteen on kaksi mahdollisuutta: joko ongelma kyetään ratkaisemaan tai sitä ei kyetä ratkaista. Jälkimmäisessä tapauksessa edessä on mahdollisimman hyvä ongelman läsnäoloon sopeutuminen eli adaptaatio. Esimerkiksi sokeutumisen jälkeen on kyettävä hyväksymään siitä aiheutuneet elämän rajoitteet ja jatkamaan elämää niistä huolimatta.
Mikäli ongelmaan on löydettävissä ratkaisu, on tuo ratkaisu vain yksinkertaisesti etsittävä, löydettävä ja toteutettava sen vaatimat toimenpiteet kohtuullisessa aikataulussa.
Yllättävää sinänsä, mutta useimmiten ihmisillä on suhteellisen selkeä käsitys siitä miten joku pahempikin ongelmatilanne pitäisi ratkoa ja millaista elämä olisi tuon ratkaisun jälkeen. Ongelman ollessa "päällä", sen akuuttivaiheessa me ihmiset sokeudumme helposti ratkaisuvaihtoehdoille ja rämmimme hätääntyneinä ja päämäärättömästi kuin metsään eksyneet.
Ongelman ratkaisuun vaikuttaa olennaisesti tieto, taito sekä erityisesti asenne. Mitä paremmin tunnemme elämän eri ilmiöitä sekä olotiloja ja mitä taitavammiksi kehitymme haasteiden voittamisessa, sitä paremmat ongelmanratkaisumahdollisuudet meille tarjoutuu.
Tietoon, taitoon ja asenteeseen vaikuttavat kokemukset, aika sekä esimerkit. Mitä enemmän meille tarjoutuu kokemuksia kivikkoisesta taipaleesta tai myrskyssä seilaamisesta, sitä taitavammaksi elämän tarjoamien mahdollisuuksien hallitsijoiksi voimme kasvaa.
Ajan sanotaan parantavan haavat. Aika antaa myös etäisyyttä ja tasoittaa myrskyn jälkeisiä aaltoja. Tämän päivän suuret murheet eivät tunnu enää yhtä suurilta ja merkityksellisiltä vuoden, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Aika myös opettaa elämästä ja elämään.
Samoin tekevät kokemuspiirimme elävät esimerkit, erilaiset selviytymistarinat sekä kokemukset ja vertaisuus. Ihminen on yllättävän kestävä ja selviytymiskykyinen, kunhan vain löytyy tarvittavaa rohkeutta ja uskallusta käydä haasteisiin käsiksi.
Jaska Jokusessa Eppu toteaa: "Tämä on minun filosofiani: yksikään ongelma ei ole niin suuri ettei sitä voisi juosta karkuun". Voi olla että motto toimii joissakin tapauksissa, mutta vaikeuksien pakoilu johtaa turhankin helposti loppumattomaan, uuvuttavaan pakomatkaan.
Ongelman ratkaisuun vaikuttaa kaksi perustekijää: oivallus ja luovuus.
Oivallus tarkoittaa kykyä hahmottaa ja nähdä ilmiöitä eri puolilta, kausaalisesti syy- ja seuraussuhteellisina sekä syyn syihin paneutuen, eri mittasuhteissa, loogisena ilmiönä ja jatkumoina sekä tehdä johtopäätöksiä ja pyrkiä tehokkaaseen pitkän tähtäimen kokonaisratkaisuun.
Luovuus edustaa tajuntamme elastisuutta, kykyä yhdistellä eri elementtejä keskenään, kokeilla uusia tapoja lähestyä ilmiötä ja tulkita sitä. Luovuus edustaa myös rohkeutta kohdata uusia ilmiöitä sekä sopeutua niihin ja muuttuneisiin elinolosuhteisiin, kykyä adaptoitua elämään. Luovuus edustaa myös kriittisyyttä, jossa lähtökohtaisittain oletetaan paremman uuden (näkemyksen/tulkinnan/esityksen/ilmaisun) korvaavan vanhan. Luovuus edustaa samalla mahdollisuuksia ja uhkaa konservatiivisuudelle, vallitsevan olotilan (sinänsä historiallisesti paradoksaaliselle) puolustamiselle.
Mitä enemmän olemme "kaavoihin kangistuneita" sitä pulmallisemmiksi elämän tarjoamat mahdollisuudet ja haasteet todennäköisesti muodostuvat.
Terapia tuo kuvioihin mukaan ulkopuolisen kokemuksen ja avun, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta sekä sen myötä oivallusta ja luovuutta. Terapiasuhde on aina ihmissuhde ja parhaimmillaan se muistuttaa hyvää valmennussuhdetta, jossa kokenut ulkopuolinen saattaa havaita mahdollisuuksia ja esteitä, joita valmennettava itse ei ole kyennyt riittävän hyvin havaitsemaan. Hyvässä valmennussuhteessa pääpaino tukeutuu mahdollisuuksien optimoimiseen, voimavarojen ja hyvien puolien sekä vahvuuksien löytämiseen, esteiden ja mahdollisten virheiden eliminoimista unohtamatta.
Elokuvaterapia kykenee tarjoamaan ongelmanratkaisussa erittäin kattavan välineistön: kaikki yllä olevassa kaaviossa esitetyt elementit analyyttisen, supportiivisen, kognitiivisen tai vaikkapa ratkaisukeskeisen terapian keinoin.