Elävät kuvat

Ikävää tuottaa heti alkuun pettymys, mutta elävää kuvaa ei ole olemassakaan.

Elävää muistuttava kuva valkokankaalla, televisioruudussa tai tietokoneen näyttöpäätteellä on vain tajuntamme sekä vajavaisten aistiemme luomaa illuusiota: näemme valkokankaalla ainoastaan yksittäisiä elottomia kuvia.

Katsojan (ali)tajunta ja mielikuvitus saa ne elämään omaa elämäänsä - tai oikeastaan aivomme hieman petkuhuiputtavat meitä.

Elokuva muistuttaa unta tai aistiharhoja: muille epätodellista, mutta kokijalle totta.

Ihmissilmän verkkokalvo on sen verran hidas, että yksittäinen kuva säilyy sillä 1/16 sekuntia.
Kun silmiemme edessä liikutetaan elokuvalle tyypilliset 24 erillistä kuvaa sekunnissa "valehtelee" aivomme meidän näkevän elävää, usein uskottavan, todentuntuista kuvaa.

Elokuva muistuttaa unen kaltaista illuusiota, jonka koemme valvetilassa.

Näemme valkokankaalla oman sisäisen maailmamme, tajuntamme, oman kokemuksellisen historiamme ja (paljolti tiedostamattomat) tarpeemme.

Elottomat kuvaruudut eivät sisällä tunteita, arvoja, moraalia tai merkityksiä. Katsoja liittää ne omasta subjektiivisesta tunne- ja elämänhistoriastaan.

Kaikki elokuvissa kokemamme tunteet nousevat omasta tajunnastamme. Valkokankaalla näemme ainoastaan merkkejä ja ärsykkeitä, merkitykset ja niiden tunnesisältö tulee omasta minuudestamme.

Paneudumme niihin hieman enemmän seuraavassa luvussa.

Heitän heti kättelyssä haasteen ilmaan: hän, joka ymmärtää syvällisesti seuraavat kaksi keskeistä ja tyhjentävää kaaviota (= kts. luku 03/17 sekä 04/17), kykenee sukeltamaan syvälle elokuvaterapian sisälle.