kysymys: En ole löytänyt tarkkaa elokuvaterapian määritelmää mistään, voisitko määritellä elokuvaterapian?
vastaus: Elokuvaterapia avautuu ehkä parhaiten kun eritellään kolme tekijää:
1) Elokuva tarkoittaa kaikkea "elävää", liikkuvaa kuvaa, jossa usein on mukana ääni eli "perinteinen" elokuva (8 mm, 16 mm, 35 mm, 70 mm, vhs, dvd, etc.), televisiokuva, tietokoneen liikkuva kuva, kännyköiden liikkuva kuva, pelikonsolien liikkuvakuva.
2) Terapia tarkoittaa hoitoa, hoitamista, ei-toivotun tai haitalliseksi koetun olotilan muuttamista toivotummaksi tai vähemmän haitalliseksi. Psykiatriassa terapia tavoitteena pyrkiä hyödyntämään elämässä eteen tulevia mahdollisuuksia sekä ehkäisemään hyvinvointia rajoittavia uhkatekijöitä.
3) Eli elokuvaterapia tarkoittaa elävän kuvan käyttämistä terveyttä ja hyvinvointia kohentavasti ja sitä edistävästi.
Kuten kaikessa muussakin (psyko)terapiassa, ehdoton valtaosa siitä tapahtuu ns. itsehoitona ja preventiona, vaikeuksia ennalta ehkäisten. Elokuvaterapiastakin vähintään 99,9 prosenttia tapahtuu itsehoitona.
kysymys: Milloin elokuvaterapiaa alettiin käyttää terapiamuotona?
vastaus: Kaiketi elokuvaa alettiin käyttää, asiaa sen kummemmin tiedostamatta, hoidollisesti heti elokuvan synnyn jälkeen. Reilut 110 vuotta sitten.
Varsinaista tietoista ja suunnitelmallista hoidollista käyttöä on ollut jo liki 30 vuoden aikana. Suomessa se kulki 70- ja 80-luvulla videoterapian nimellä, 90-luvun alussa yleistyi käsite elokuvaterapia.
kysymys: Minkälaiset elokuvat soveltuvat elokuvaterapiaan?
vastaus: Kaikki. Ei ole olemassa terapeuttisia tai ei-terapeuttisia elokuvia sinänsä. Aivan kuten ei ole olemassa terapeuttista tai ei-terapeuttista musiikkia. Erilaiset elokuvat toimivat eri ihmisille eri tavoin eri aikoina ja erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi ihmissuhdedraamat eivät ole sinänsä välttämättä terapeuttisempia kuin kauhu-, action tai vaikkapa pornoelokuvat. Sinänsä terapeuttisestikin mielenkiintoinen ilmiö liittyy siihen, että pornoelokuvia tehdään enemmän kuin muita elokuvia yhteensä koko maailmassa.
kysymys: Voitko antaa esimerkin diagnoosista jota tukevat tietynlaiset elokuvat?
vastaus: Asiaa ei voi lähestyä noin yksioikoisesta näkökulmasta. Ihminen ja ihmisyys on jo sinänsä paljon muuta kuin joku erillinen diagnoosi tai joku yksittäinen elokuvakokemus. Ihmisyydessä, niin hyvässä kuin pahassakin, määrävät pitkäaikaiset ja merkittävät kokemukset, elämänkokemukset ja elämänkaari sekä sen suomat mahdollisuudet.
kysymys: Onko mielestäsi elokuvia, jotka eivät sovellu elokuvaterapiaan?
vastaus: Ei sinänsä. Elokuvakokemus on aina hyvin yksilöllinen. Aivan kuten musiikin, kirjallisuuden, kuvataiteen tai vastaavan suhteen. Kokemukset liittyvät paljon myös aikakauteen, kulttuuriin, yhteisössä vallitseviin uskomuksiin sekä normeihin.
kysymys: Koostuuko istunnon terapeuttinen osuus mielestäsi itse elokuvasta vai sitä seuraavasta keskustelusta?
vastaus: Elokuvaterapiaa voidaan tehdä hyvin monella eri tavalla, joista ns. terapeuttiset istunnot ovat vain yksi pieni murto-osa. Valtaosa, yli 99,9 prosenttia elokuvaterapiasta, kuten likimain kaikista muistakin terapioista tapahtuu itsehoidollisesti. Esimerkiksi kirjallisuusterapiaa käytetään hoito-organisaatioissa äärimmäisen minimaalisesti strukturoituna hoitomuotona ja siltä jokainen valveutunut kirjallisuuden harrastaja tai tuntija tiedostaa kirjallisuuden terapeuttisen merkityksen. Elokuvaterapiaa tehdään ns. vastaanottavana eli valmiita elokuvia katsoen. Toiminnallisessa elokuvaterapiassa tuotetaan itse elokuvatallenteita. Interaktiivisessa elokuvaterapiassa hyödynnetään etenkin pelikonsolien tarjoamaa huikeaa mahdollisuutta. Keskustelua tai oikeamminkin "terapeuttisia sanoja" yliarvostetaan vieläkin liikaa. Niiden merkitys on kuitenkin marginaalinen tunteisiin liittyvään kokemukseen nähden.
kysymys: Millä tavalla havainnoit potilaitasi elokuvan katselemisen aikana ja jälkeen?
vastaus: Elokuvaterapiassa tärkeintä on kokemus, tunteiden, usein myös voimakkaiden ja jopa torjuttuna olleiden tunteiden kokeminen. Tunne on yleensä varsin "abstrakti", verbaalisesti vaikea tai jopa mahdotonta määritellä ja aina vahvasti henkilökohtainen kokemus. Ihmisten psyykkiset ongelmat johtuvat usein siitä, että omat "tunneputket" tai "tunnepiiput" ovat tukossa, eivätkä ne kykene vastaamaan ihmisen turvallisen kokemisen tarpeeseen. Aivan vastaavasti kuten astmaatikolla astmakohtaus estää hyvän hengityksen. Aivan vastaavasti tunnetukkeumat tai tunnekokemusten liian voimakas torjuminen estävät olemassaolon kokemista riittävän hyväksi. Pelko ja ahdistus ovat tästä hyvä esimerkki.
kysymys: Mitä psykologista suuntausta käytät pääasiassa analyysissäsi?
vastaus: Kaikkia sekaisin. Pääasiassa ratkaisu- ja voimavarakeskeistä lähestymistapaa. Sillä jos koettuun ei-toivottuun olotilaan, ns. "ongelmaan" on olemassa ratkaisu, se on löydettävissä ja hyödynnettävissä. Ongelmat ovat usein enemmän henkilökohtainen asennoitumiskysymys kuin faktinen olotila sinänsä. Ei ole olemassa ongelmia sinänsä. On vain hyödynnettyjä tai hyödyntämättömiä mahdollisuuksia tai kasvun paikkoja. Pitkät terapiat ja turhanpäiväinen syvyyspsykologinen analysointi usein sitoo ihmisen energiaa liikaa negaatioihin, maalaa ihmisen otsaan näkymättömän miinusmerkin, mikä ei paljoa edistä mahdollisuuksien löytämisessä ja uhkatekijöiden minimoimisessa.
kysymys: Olen ymmärtänyt että Ruotsissakin on käytetty melko paljon elokuvaterapiaa. Millä tavoin Suomi ja Ruotsi eroavat toisistaan elokuvaterapian suhteen? Löytyykö eroavaisuuksia sekä teorian että käytännön puolelta?
vastaus: Elokuvaterapia on levinnyt maailmalla muutaman viime vuoden aikana eli se on laveammin käytettynä varsin tuore hoitomuoto. Maailmalla on pari pääsuuntausta elokuvaterapian suhteen. Etenkin Yhdysvalloissa suositaan vielä (paljolti taloudellisista syistä eli tuottoisan bisneksen takia) vanhankantaista keskusteluterapiaa, johon elokuvaterapia on yhdistetty. Elokuvaklipsejä käytetään siinä lähinnä tunne-elämyksiä ja omakohtaisten kokemusten herättelyyn, joita työstetään sitten keskustelemalla. Yleensä se toimii perinteistä keskusteluterapiaa paremmin, mutta huomattavasti heikommin kuin elokuvan "omaan voimaan" luottava terapia. Itse uskon vahvemmin elokuvan tarjoaman tunnekokemuksen terapeuttiseen vaikutukseen. Termi parantava merkityssuhde kuvaa tätä hyvin. Joku kokemus koskettaa jostain syystä meitä vahvasti ja se kykenee tarjoamaan elämää eheyttäviä, tajuntaa avartavia ja olemassaolon mielekkyyttä lisääviä kokemuksia.
- T h e E n d -
luku 15: kysymyksiä ja vastauksia
[ takaisin ylös ]