psykiatrian erikoissairaanhoitaja
Pekka Lehto:
Elokuvaterapia
- eli elävän kuvan hoidollinen käyttö
* * *
etusivulle eetee otsikoihin edellinen luku seuraava luku
- luku 07 -
TAJUNTA JA TODELLISUUS
päivitetty: 24.10.2008
Todd Solondz: Onni
sisältö:
1. kohdusta hautaan
2. muuttuva todellisuus
3. kaupungistuttaessa elokuvateatteriin
4. ongelma - este vai mahdollisuus?
5. parantaako nauru?
6. syvällinen pinnallisuus, pinnallinen syvällisyys?
7. terve sairaus? sairas terveys?
8. todellisuus on tyly mesta
9. laajenna tajuntaasi
10. tajunnasta todellisuuteen
11. luovuus, uhka konservatiivisuudelle
12. yleisön pyynnöstä: viimeinen näytös
13. mielikuvat mielessä
[ ylös ]
1. KOHDUSTA HAUTAAN
tuhannen elokuvateatterin kautta
Ihmiselämä muodostaa ainutlaatuisen polun kohdusta hautaan. Syntymiseemme emme voi vaikuttaa, elämänkaareen sitäkin enemmän.
Elämänkaareen vaikuttaminen tapahtuu kahdessa ulottuvuudessa:
1) tavoitteilla: visioilla, haaveilla, unelmilla, suunnitelmilla sekä
2) teoilla: käytössä olevilla resursseilla, "työkaluilla", elämän- ja ihmissuhdetaidoilla, sopeutumis- ja suhteuttamistaidoilla.
Tyydyttävässä, riittävän hyväksi koetussa elämässä tavoitteet ja teot ovat tasapainossa. Epätyydyttävässä elämässä teot yleensä eivät saavuta tavoitteita, jolloin joko tekoja sekä taitoja on opittava lisää ja toteutettava niitä paremmin tai tavoitteita on madallettava, hyväksyttävä tosiasiat ja sopeuduttava niihin.
Joskus on opittava elämään kielteisten, elämää rajoittavien ilmiöiden kanssa ja niistä huolimatta. Esimerkiksi skitsofreniaan sairastuminen tai sokeutuminen tai kuuroutuminen tai leskeksi jääminen ei ole kaiken loppu, vaan myös jonkun uuden alku. Suru ja erotyö vaatii aikansa, mutta elämä jatkuu eteenpäin.
Joku ilmiö koetaan ongelmana niin kauan kunnes se on joko kokonaan tai osittain ratkaistu tai siihen ollaan sopeuduttu riittävästi.
Elämä on jatkuvaa kasvua. Tai kuten taiteilija Rafael Wardi sanoo kuvaavasti: jatkuvaa luomisaktia. Kasvu edellyttää luovuutta, uuden syntymistä / synnyttämistä ja sen kohtaamista sekä erityisesti: siihen sopeutumista, adaptaatiota.
Mitä luovempia olemme sitä paremmin kykenemme sopeutumaan vaihtuviin olosuhteisiin.
Mitä luovempia olemme sitä vähemmän elämänpolullemme keräytyy esteitä, vaikka hidasteista (= ongelmista, haasteista) ei tulisikaan pulaa.
Eikä niistä tule - onneksi.
Onnellisen elämän ruokalistalta ei tarjoilla pelkästään hunajaa, vaikka nalle Puh niin toivoisikin.
[ ylös ]
2. MUUTTUVA TODELLISUUS
Osana yhteisöä olemme enemmän tai vähemmän ympäröivän todellisuutemme alati muuttuva tuote. Eikä pelkästään tuote, vaan tuo todellisuuskin on jatkuvan muutosprosessin alaisena. Jatkuvassa keskeneräisessä, vuorovaikutuksellisessa kasvuprosessissa. Aika kuljettaa meitä eteenpäin, kuin elliptisessä spiraalissa, yhä ylemmäksi, yhä laveammalle elämänkehällämme. Uusien haasteiden ääreen.
Elokuva on osa todellisuuttamme, kuten kaikki kulttuuri ja taide, tiede, työnteko sekä muu olemassaolo.
Kuten kaikki taide, elokuva kuvaa aikaansa: sen arvoja, normeja, moraalia, todellisuus- ja totuuskäsityksiä, unelmia, pelkoja,...
Kaikista taiteista juuri elokuva muistuttaa eniten elämää, jota elämme.
Haemme elokuvasta kokemuksia ja visioita, joita tarvitsemme voidaksemme elää täydempää, eheämpää, tyydyttävämpää elämää. Haemme vastauksia kysymyksiin, malleja, ihanteita, unelmia, visioita ja viihtymistä. Kun niitä saamme, saamme myös enemmän rakennuspalikoita elämän palapelimme onnistuneeseen, itsellemme riittävän hyvään kokoamiseen.
Haemme elokuvasta kohdetta ja tyydytystä tunteillemme; rakkautta, vihaa, pelkoa, kauhua, kiihottumista, jännitystä, mielenrauhaa,...
[ ylös ]
3. KAUPUNGISTUTTAESSA ELOKUVATEATTERIIN
Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä syntyi myös elokuva. Nykyisen, pitkälle erikoistuneen yhteiskunnan ja ydinperheen supistumisen aikakautena elokuva tyydyttää osaltaan niitä sosiokulttuurihistoriallisia tarpeita, joita tyydytettiin aikaisemmin luontevasti läheisessä ihmisyhteisössä, jossa syntymä, elämä ja kuolema oli läsnä, eikä eristettynä laitoksiin tai kodin ulkopuolella, kuten nykyään.
Elokuva tarjoaa visioita ihmisten tavoista elää ja kokea elämän koko kirjoa. Emme vie illasta toiseen jakkaraa naapurimme yksityisalueelle, saati pyhimmästä pyhimpään ja syvenny arjen & juhlan rooleilla ja kulisseilla varjeltuun ja verhoiltuun yksityiselämään, mutta elokuvateatterin penkiltä tai olohuoneen sohvalta kohtaamme salaisuuksista suurimmatkin tai matkustamme maapallon ympäri yksityisaluksessamme. Otamme oppia ja tyydytämme tiedonjanoamme, opettelemme olemaan ja elämään ihmisten tavoin. Opettelemme selviytymään elinikäisellä noviisi-kurssillamme.
Elokuva on osa ainutkertaista henkiinjäämiskurssiamme, jota, paljolti tiedostamatta, käytämme valmennusohjelmana. Olemmehan täällä ensimmäistä kertaa, itse kukin.
Otamme maailmaa ja elämää haltuun elokuvan avulla.
[ ylös ]
4. ONGELMA - ESTE VAI MAHDOLLISUUS?
Määrittelemme ongelmat, esteet liian usein pelkästään negatiivisina. Korostamme niiden haittaa huomioimatta samalla vastoinkäymisiin ja hidasteisiin, haasteisiin liittyviä positiivisia merkityksiä.
Ongelma sisältää haasteen ja rakentavan kasvun paikan. Ongelma antaa meille viikon vinkin, kuten epäonnistunut korkeushyppy-yritys: joko rima on liian korkealla tai yrityksesi oli liian huono tai korkeushyppy ei yksinkertaisesti ole sinun lajisi. "Olet eksynyt elämänpolultasi metsään, etsi tie takaisin !"
Likimain kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Monotoonista reagointia toistavalle seinä on ja pysyy esteenä, johon hakataan - ja halutaan hakata - päätä kerta toisensa jälkeen.
Luovalle ihmiselle seinä edustaa puolestaan mielenkiintoista haastetta, joka on ratkaistavissa. Ja jonka ratkaisu tuottaa nautinnon onnistuneesta kokemuksesta.
Ongelmat ovat aina yksilöllisesti suhteellisia ja mitä suurimmassa määrin arvosidonnaisia ilmiöitä.
Esimerkiksi: mikäli arvostamme autoa statussymbolina, elämämme keskipisteenä, koituu pienikin naarmu tai kolhu kohtalokkaaksi ongelmaksi.
Mikäli näin ei ole, olemme tyytyväisiä kunhan pääsemme autolla paikasta toiseen, naarmuista ja kolhuista huolimatta.
Mikäli tahra puvuntakissa estää juhlaan lähdön, valitsemme sen tien ja pettymykset kaupanpäällisiksi.
Mikäli emme koe tahraa esteenä, sallimme itsellemme oikeuden nauttia illasta täysin rinnoin.
Mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat varsin usein hyvin egosentrisiä.
Kun elämänpiiri rajoittuu liian suppeaksi korostuu käsitys omasta vajavaisesta, riittämättömästä, huonosta minuudesta ja arvostus itseämme kohtaan laskee.
En tahdo mitätöidä mielenterveyteen kohdistuvien haittatekijöiden kokemuksia, mutta turhan usein vääristynyt kuva hyvästä, onnellisesta ja ongelmattomasta elämästä aiheuttaa meille turhia perspektiiviharhoja.
Sanonta "itkin koska minulla ei ollut kenkiä, kunnes näin ihmisen, jolla ei ollut jalkoja" kuvaa turhankin usein vallitsevaa tilannetta.
Murehdimme sitä mitä meillä ei ole, emmekä osaa samalla arvostaa riittävästi sitä mitä meillä on.
Ulkopuolisen avun tarve korostuu silloin, kun omat voimat ja keinot eivät riitä pulmallisten ilmiöiden, ongelmien ratkomiseen. Eli kun haaste on suurempi kuin sen ratkaisemiseen käytössä olevat resurssit.
Kun ihmisellä vallitsee ratkaisuvaje. Liikaa kuormittavissa elämäntilanteissa ja tapahtumavyyhtiin osallisina olemme usein tietyssä mielessä sokeita ja liikaa sidoksissa, jotta kykenisimme tarkastelemaan tilannetta ulkopuolisen silmin, ottamaan etäisyyttä. Silloin ulkopuolisesta avusta on usein hyötyä. Ulkopuolisen avun turvin kykenemme ehkä paremmin paitsi näkemään syy- ja seuraussuhteita myös ratkaisemaan pulmakohtia.
Ratkaisut edellyttävän aina luovuutta.
Elokuvan hoidollinen käyttö toimii kahdella tasolla: se vapauttaa ja lisää luovuutta, lisää sopeutumiskykyä sekä se sisältää jo itsessään terapeuttisia, parantavia elementtejä.
Voidaankin todeta, että oli keino mikä tahansa, oli elokuva millainen tahansa, jos siitä on jotain apua, on se myös täyttänyt tehtävänsä.
Eri ihmiset kokevat asiat eri tavalla ja myös reagoivat asioihin eri tavalla, erilaisin seuraamuksin. Mikä on yhdelle avuksi ei välttämättä ole sitä toiselle.
[ ylös ]
5. PARANTAAKO NAURU?
Elokuvan hoidollisen käytön hahmottamista vaikeuttaa elokuvamaailmassa edelleenkin vahvasti elävä lastentauti: tiukkapipoinen jako "taide-elokuviin" ja muihin, vähempiarvoisiin elokuviin. Invalidisoiva ja tuhoa kylvävä, typerä jako, josta esimerkiksi musiikin piirissä ollaan jo päästy suht siedettävästi irti.
Kaikki (!) elokuva on tärkeää - ja jollekin hyvää, jopa parasta mahdollista. Makujemme, mieltymystemme ja tarpeidemme erilaisuus edellyttää erilaisten elävien kuvien olemassaoloa.
Yleensä ottaen me ihmiset katsomme elokuvia, jotka koemme itsellemme tuona hetkenä tavalla tai toisella tärkeiksi. Valitsemme katsottavaksemme elokuvan, jonka uskomme tai toivomme tyydyttävän kulloisiakin tarpeitamme riittävän hyvin. Emme hakeudu tieten tahtoen huonon ja kielteisen elokuvakokemuksen pariin. Joku kokee Pianon, joku Crying gamen, joku Uuno Turhapuron, joku Kauniit ja rohkeat tärkeäksi. Ja jos ne tyydyttävät tarpeita, hyvä niin.
Eräs yleisimpiä virheoletuksia terapeuttisesta elokuvasta on, että parantavan elokuvan tulee käsitellä ihmiselon syvimpiä (ja mielellään vielä: mahdollisimman traumaattisia) syövereitä.
Karikatyyrisesti todettuna: oletetaan elokuvan olevan sitä terapeuttisempi mitä syvällisemmin ja tunteikkaammin esimerkiksi äiti ja tytär pohtivat koko kaksituntisen ajan keittiönpöydän ääressä keskinäisen suhteensa olemusta ja olemattomuutta, keskinäistä vihaansa ja rakkautta. (Kaikella kunnioituksella mestari Bergmania kohtaan.)
Epävarmoina elämme monasti kovin auktoriteettihakuista elämää. Uskomme turhankin hartaasti, että joku pitää hallussaan viisauden ja tiedon avaimia, että ne ovat jonkun muun taskussa kuin omassamme.
Vaikka tosiasiassa olemme tämän ainutkertaisen elämämme parhaita erikoisasiantuntijoita, kunhan vain oppisimme luottamaan itseemme ja omiin vaistoihimme. Paras tietokirja, elämän oppikirja on oma kulkeva nahkakantisemme.
[ ylös ]
6. SYVÄLLINEN PINNALLISUUS
PINNALLINEN SYVÄLLISYYS?
Emme elä mieluusti pinnallista elämää, mutta mitä on syvällisyys? Positiivista asennoitumista elämää kohtaan, uskoa tulevaan, uskoa omiin voimiin, halua elää ja nauttia, kykyä nauraa,...?
Vai onko syvällisyys, kuin synkkä pohjattoman kaivon pohja? Onko elämäniloa syvällisyyttä - vai epätoivo?
Huumori edustaa jatkuvuutta, tulevaisuutta, optimismia, valoisuutta. Itku edustaa surua, menetystä, menneisyyttä. Siksikö syvällinen ihminen ei saisi nauraa, koska kaivautuu koko ajan yhä syvemmälle koloonsa, porautuu yhä kauemmaksi pois lähimmäisten ja mahdollisuuksien luota.
Haluan alleviivata: kaikki elokuvat voivat olla terapeuttisia, joskin eri tavalla. Mikään elokuva ei ole periaatteessa toinen toistaan parempi tai huonompi.
Elokuvakokemus voi olla erittäin merkittävä riippumatta elokuvan taiteellisesta tai teknisestä tasosta tai sisällön "syvyydestä". Haparoiva kotivideo tai kömpelösti toteutettu, mutta sydämellä tehty voi tavoittaa olennaisesti suuremman terapeuttisen merkityksen, kuin elokuvahistorian parhaimmiksi teoksiksi äänestetyt Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin tai Wellesin Citizen Kane, jotka saattavat olla suurelle osalle ihmiskuntaa tyystin toisarvoisia elokuvia.
[ ylös ]
7. TERVE SAIRAUS?
SAIRAS TERVEYS?
Terapiassa, hoidossa, pyritään parantumaan jostakin olotilasta johonkin muuhun olotilaan, muuttumaan negatiiviseksi koetusta positiiviseksi oletettuun suuntaan. Ei-toivotusta toivottuun.
Haluan korostaa terveyden ja sairauden subjektiivista, kokemuksellista olemusta, joka on ongelmien tai esimerkiksi kipuaistimuksen tavoin erittäin yksilöllinen ja aina aito.
Määrittelen terveyden tässä yhteydessä kyvyksi ja mahdollisuudeksi elää tyydyttävää ja täysipainoista elämää. Kyvyksi hyödyntää elämänkaaren tarjoamia mahdollisuuksia.
Sairaus sisältää puolestaan tekijöitä, jotka estävät tämän toteutumisen. Sairaus sisältää haittatekijöitä, esteitä, rajoituksia, joita ihminen ei koe hyödyllisinä, rakentavina tai eheyttävinä.
Terve elämä edellyttää vastoinkäymisiä, haasteita, jotka ovat ratkaistavissa. Ja joiden ratkaiseminen lisää elämäntaitojamme, parantaa kykyämme selviytyä ja kasvaa täydemmäksi.
Sairaus merkitsee tietynlaista ratkaisuvajetta suhteessa koettuun ongelmaan. Joko niin, että:
1) ongelma sinällään on liian suuri tai
2) kyky ratkoa ongelmia, kyky selvitä elämässä on riittämätön.
Inhimillisesti kohtuuton vastoinkäyminen murtaa kenet tahansa. Rautakankikin katkeaa, kun vääntövoima on tarpeeksi suuri.
Toisaalta merkittävä vaje elämän- ja ihmissuhdetaidoissa altistaa ihmisen turhille ongelmille, joista kertyy helposti tuhoava ongelmavyyhti. Jotkut omaavat taidon eksyä kerta toisensa jälkeen elämänpolultaan metsään ja upota suohon.
Elokuvaterapiassa voidaan työskennellä näiden kahden (1 ja 2) ulottuvuuden parissa. Analysoida, tutkia, suhteuttaa ongelmaksi koettua ilmiötä ja/tai lisätä elämäntaitoja.
Näitä molempia voidaan tehdä niin analyyttisesti, oivallusta tuottavasti kuin supportiivisesti, tukea antavasti.
Ja niitä voidaan tehdä niin aktiivisesti, omatekoisia elokuvia hyödyntäen, kuin passiivisesti, valmiita elokuvia katsoen.
[ ylös ]
8. TODELLISUUS ON TYLY MESTA
Todellisuudella tarkoitan kaikkea olemassa olevaa. Koko universumia ja kaikkea siihen sisältyvää, niin tietoisuuteen saatettua kuin vielä tuntematontakin.
Todellisuus on olemassa tahdostamme tai uskomuksistamme riippumatta. Todellisuutta on kaikki koettu ja havaittu, kaikki tunnettu.
Matti Puolakan tavoin uskon, että ihminen ei synny ihmiseksi, vaan hän kasvaa sellaiseksi inhimillisessä vuorovaikutuksessa ympäröivän ihmisyhteisön kanssa. Luomme minä-, ihmis- ja maailmankuvaamme ympäröivästä todellisuudestamme ja suhteesta siihen.
Pelkistetty esimerkki:
Tämä on kirjoitettu suomeksi, koska olen syntynyt yhteisöön ja elän kulttuurissa, jossa puhutaan suomea. Olen oppinut kielen ja käsitteet sekä ajattelutavat ja ajatukset, arvot ja normit oman elämänpolkuni varrelta. Ne eivät ole tulleet mistään tyhjästä, aivan kuten en ole oppinut tyhjästä esimerkiksi kiinan kieltä.
Kirjoitan näitä kirjaimia, koska yhteisömme kommunikoi näiden kirjainsymbolien avulla.
Olemme osa todellisuutta ja siten myös todellisuuden potentiaalisia muuttajia. Muuttamalla todellisuutta muutetaan samalla myös siihen liittyvää vuorovaikutusprosessia. Esimerkiksi: luomalla kielteiseksi koetusta todellisuudesta myönteinen, lisäämme positiivisia ilmiöitä vuorovaikutusketjun muihinkin osiin nähden. Kokemukseltaan onnellinen ihminen on myös teoissaan onnellisempi ja kylvää onnellisuuden siemeniä muillekin, lisäten samalla omaa kokemuksellista onnellisuuttaan,...
[ ylös ]
9. LAAJENNA TAJUNTAASI
Tajunnalla ymmärrän tässä yksilön kokemusta minuudesta ja sitä ympäröivästä todellisuudesta.
Tajunta muodostuu todellisuudesta saadusta informaatiosta, tiedosta.
Tieto muuttuu tajunnassamme arvoiksi ja uskomuksiksi, joista muodostamme normimme; käsityksemme oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, tavoitteista, joita kohti haluamme edetä tai sallitusta elämänkehästä, jonka puitteissa toimimisen koemme paitsi sallituksi myös mielekkääksi.
Tajuntamme heijastaa, kuvaa kaikkea kokemamme todellisuutta.
[ ylös ]
10. TAJUNNASTA TODELLISUUTEEN
Muodostamme tajunnassamme käsityksen todellisuudesta ja pyrimme todentamaan tuota käsitystämme teoillamme suhteessa todellisuuteen.
Esimerkiksi: kiinalaiseen yhteisöön syntynyt lapsi oppii ympäröivästä todellisuudestaan kiinankielen ja kulttuurin, jonka avulla hän pääsee vuorovaikutukseen ympäröivän yhteisön kanssa. Kielen ja käsitteiden avulla kuvaamme kokemaamme ja välitämme omalta osaltamme informaatiota yhteisön muille jäsenille.
Todellisuus muokkaa tajuntaa ja tajunta, tekojen välityksellä, edelleen todellisuutta.
Haluan alleviivata: muuttamalla mitä tahansa osaa tuossa vuorovaikutuskolmiossa (todellisuus-tajunta-teot) vaikutamme muihinkin osiin, kokonaisuuteen.
Analyyttinen, oivallusta tuottava elokuvaterapia vaikuttaa eniten tajunta -osioon. Itse suhde ja minuus, omat kokemukset ja tuntemukset korostuvat tässä yhteydessä.
Supportiivinen, tukea antava elokuvaterapia vaikuttaa eniten todellisuuteen ja tekoihin. Mallioppiminen ja visioiden saaminen korostuvat tässä yhteydessä.
Kuvitellaan terveys ja sairaus vaakana, jossa tasapaino positiivisen plus-kupin ja negatiivisen miinus-kupin välillä merkitsee hyvinvointia.
Yhteisön jäseninä olemme vuorovaikutuksessa ja siten myös potentiaalisia ympäröivän todellisuuden muuttajia ja muuttujia.
Elämän palapelit ovat paljolti samankaltaisia koko ihmiskuntaa ajatellen, mutta yksilöllisen kokemuspohjamme ainutkertaisuudesta johtuen jokaisen yksilön palapeli on persoonallinen, ainutlaatuinen. Paitsi suurista ja merkittävistä palapeleistä, voimme oppia pienistä, herkistä ja y ksilöllisistä palapeleistä.
[ ylös ]
11. LUOVUUS, UHKA KONSERVATIIVISUUDELLE
Konservatiivinen yhteisö pyrkii säilyttämään vallitsevan olomuodon muuttumattomana, jolloin uudistumista ja kasvua ei pääse tapahtumaan. Toistetaan turvallisesti samoja tuttuja tekoja ja ajatellaan samoja ajatuksia, kuin ennenkin.
Kasvava ja kehittyvä yhteisö ja ihminen on aina luova. Ilman luovuutta ei ole kasvua tai kehitystä. Ja luovuus puolestaan on anti-konservatiivista pyrkiessään, kriittisesti vallitseviin olosuhteisiin suhtautuvana, muuttamaan niitä paremmaksi oletettuun suuntaan.
Luovuus ja konservatiivisuus edustavat toisilleen vastakkaisia voimia.
Elokuva, eniten ympäröivää todellisuuttamme muistuttavana, on myös eniten sensuroitu taiteenmuoto. Koettujen uhkakuvien kehto.
Mitä tiukemmat ovat yhteisön arvot, normit ja moraali, sitä enemmän elokuvaa sensuroidaan tai sitä kapeammaksi jää sallitun sektori. Kun saa ajatella vain yhdenmukaisia ajatuksia, saa kansakuntakin katsoa vain yhdenmukaisia elokuvia.
Mitä kyseenalaisempi on todellisuus, sitä vähemmän siitä saa kysyä tai sitä kyseenalaistaa.
Mitä horjuvampi usko, sitä pienemmästä kumousyrityksestä se kaatuu.
Mitä suurempi tarve on muuttua ja toisaalta estää muutos, sitä suurempi konflikti seuraa - niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Mitä voimakkaammassa ristiriidassa oma moraali- ja arvokäsitys on ulkomaailman kanssa, sitä suuremmassa ristipaineessa yksilö tai yhteisö joutuu elämään.
Mitä vähemmän on tietoa, sitä enemmän esiintyy uskomuksia, luuloja ja oletuksia.
Terapiassa voimme edesauttaa muutosta ja muutoshalukkuutta tarjoamalla mahdollisimman kattavasti, monipuolisesti tietoa ja visioita sekä (omakohtaisia) kokemuksia ihmisenä olemisesta. Edesautamme muutosta laventamalla turvallisesti sallitun moraalin ja normien kehää.
Riittävän suuri, mutta selkeä elämänkehä mahdollistaa yksilöllisen kokemuksen luoden samalla turvallisia rajoja ja takaamalla muille mahdollisuuden omaan itsemääräämisoikeuteen.
[ ylös ]
12. YLEISÖN PYYNNÖSTÄ:
VIIMEINEN NÄYTÖS
Vuorovaikutus tarkoittaa vastavuoroisuutta.
Mitä paremmin tunnemme itsemme ja voimavaramme, mitä paremmin tunnemme ympäröivän maailman ja sen rikkaudet sekä esteet, sitä paremmin ja varmemmin voimme suunnistaa elämänpolullamme kohti unelmiamme, kohti Eldoradoamme.
Kun meillä on riittävästi taitoja ja voimavaroja, kun tunnemme maaston, sen esteet ja kestävät elämänpolut, vältymme turhilta, haittaavilta, hidastavilta, tuhoavilta eksymisiltä metsään.
Elokuva kuvaa elämää. Mitä kattavampi on oma kokonaiskuvamme, sitä laveammalla elämänkehällä kykenemme elämään, sitä enemmän ja paremmin kykenemme hyödyntämään tarjoutuvat mahdollisuudet.
Mitä enemmän tiedämme, sitä vähemmän meidän tarvitsee pelätä. Mitä sallivampia olemme itsellemme, sitä vähemmällä syyllisyydellä pääsemme.
Suurimmat esteet elintilallemme asetamme itse omilla, usein kuvitelluilla, rajoituksilla. Rohkeus astua ja taivaltaa tulee ainoastaan - loppujen lopuksi - sisältämme. Olemme oman elämämme mestareita, oman elämänkertamme pääosanäyttelijöitä. Ja ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottajia.
Elokuva tarjoaa peilin minuuteen ja tunteisiimme. Se tarjoaa ikkunan maailmaan ja muiden ihmisten tapaan elää. Se tarjoaa mahdollisuuden luovuuteen, itseilmaisuun, oman itsen kohtaamiseen. Elokuva tarjoaa hyvän hoito- ja itsehoitovälineen.
[ ylös ]
13. MIELIKUVAT MIELESSÄ
Elämme mielikuviemme todellisuudessa.
Näemme sen mitä uskomme näkevämme ja etenkin sen mitä toivomme näkevämme. Sen mitä tarvitsemme juuri tuolloin.
Mielikuvamme laatu määrää paljolti seurauksista.
Positiivinen asenne edesauttaa selviytymisessä, uskossa onnistumiseen. Negatiivinen kaivaa kuoppaa itsemme ja tulevaisuutemme alle.
Tarvitsemme sankareita ja onnellisia loppuja, jotta voimme olla itsekin oman elämämme sankarillisesti onnelliseen loppuun saattajia. Jotta voimme olla voittajia ja parhaita mahdollisia omana itsenämme.
Tarvitsemme tuhoa, konnia, onnettomuuksia, katastrofeja, joiden avulla oikea erottuu helpommin väärästä, joiden avulla hyvä kasvaa erilleen pahasta. Ja joihin projisoimme aggressioitamme, pelkojamme, kauhukuviamme sekä pettymyksiämme.
Haemme syvyyssuhteita ymmärtääksemme paremmin elämän moninaisuutta. Elämässä ei ole pelkästään mustaa tai valkoista, mutta pelkistämällä ja kärjistämällä erottuvat dialektisesti toisiaan kuvaavat vastavoimat paremmin toisistaan. Vaikka ymmärrämme elämän moninaisuuden voimme tehdä yhden ratkaisun ja olla yhdessä paikassa kerrallaan.
Elokuvan on oltava riittävän tuttu, riittävän lähellä omaa kokemuspiiriämme kyetäksemme ymmärtämään sen merkkejä ja niiden keskinäisiä merkityksiä. Mutta toisaalta sen on oltava myös hieman erilainen kuin kokemuksemme olemassaolosta kyetäksemme kasvamaan, jotta saamme jotain uutta, jotain erilaista.
Usein katsojat kokevat elokuvan hyväksi silloin kun se jäsentää katsojan omaa todellisuutta mahdollisimman täyteläisesti ja tyydyttää hänen esteettiset ja muut tajunnalliset tarpeensa mahdollisimman täydellisesti. Hyvä elokuva on sopiva pala puuttuvaan palapeliimme. Tyydyttää ja täydentää, eheyttää meitä ihmisinä sekä inspiroi kokemaan lisää elämän eliksiiriä.
- T h e E n d -
luku 07: tajunta ja todellisuus
[ takaisin ylös ]